Ajattelin nyt rohkeasti päättää muutaman kuukauden hiljaisuuteni ja tehdä täräyttää seuraavan kirjoitukseni. Kirjoitusmotivaationi on ollut vähän alamaissa, jos kuvailen asiaintilaa vaatimattomasti, mutta en ole unohtanut tätä ilmaisun muotoa, enkä teitä, hyvät lukijani. Elämä on vain ottanut mehunsa minusta muilla tavoin viime aikoina ja voimia sekä innokkuutta kirjoittamiseen on jäänyt kiusallisen vähän voimavarasammioni pohjalle. Katsotaan nyt, että päätänkö tällä pitkän hiljaisuuteni pidemmäksi aikaa vai onko tämä yksittäinen herääminen. Jään seuraamaan tilannetta. Ehkä sinäkin.
Halusin kertoa sinulle eräästä minut yllättäneestä kohtaamisesta, joka jätti jälkeensä miellyttävää järistystä.
Vertaistuesta tai vertaiskokemuksista puhutaan toki paljon, mutta kun oikein osuva sellainen löytyy omalle polulleni, kokemus voi olla hämmentävän hieno. Minulla on ystävänä eräs perheenäiti, jonka kanssa olen aina silloin tällöin vaihtanut kuulumisia ja näkemyksiä vaikkapa maailman melskeistä tai tasa-arvoasioista. Hän on varovasti myös avannut omaa historiaansa ja kamppailuaan ahdistuksensa, masennuksensa ja huonon parisuhteensa kanssa. Hän kertoi hieman yllättäen jokin aika sitten eronneensa ja ajattelin, että nyt elämänviivamme taitavat risteä niin monessa kohtaa, että olisi mielenkiintoista tavata.
Kävimme lyhyesti kävelyllä, mutta vaikka kohtaamisemme ei kestänytkään ajallisesti kovin kauaa, minä jäin sellaiseen tunnelmaan, että ikään kuin moni oivalluksen lamppu olisi äkisti syttynyt kirkkaimpaan loistoonsa. Se, miten hän kuvasi omia tuntemuksiaan ja kokemuksiaan tuntui resonoivan arvokkaimman Stradivariuksen lailla. Keskustelukumppani vakuutti ajatelleensa samaa minun kertomuksistani.
Minä olen kauan kaivannut sitä, että tulen kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi juuri tällaisena kuin olen. Siitä on tullut minulle hyvin tärkeä tarve ehkä sen takia, että koen jääneeni noissa asioissa turhan osatta viime vuosina. Toki yksilöterapiassani sain katettua tuota tarvetta, mutta se prosessi päättyi kuitenkin jo pari vuotta sitten ja patoutumaa tarpeelleni on päässyt kehittymään.
Siinä on jotain ylimaallisen mystisen oloista, että tulee kuulluksi ja ymmärretyksi sen suurempia selittelemättä. Vieläkin tärkeämpää on huomata se, että toinen on selvinnyt samoista juurakoista, joissa itsekin tarvon. Tai ainakin selviämisen todennäköisyys näyttää suurelta. Toinen on ehkä kehitellyt joitakin tekniikoita tai ajatusmalleja selviytyäkseen ja niitä on hyvä kuulla. Tietenkin pyrin jakamaan omia työkalujani niin paljon kuin suinkin.
Kävelykumppanini on sikäli ehtinyt edemmäs kuin minä, että hän on jo selvittänyt eronsa käytännön käänteet ja on jo löytänyt uuden parisuhteen oraankin. Se ei tietysti ole ihme, koska hänen viehätysvoimansa paistaa naapuripiräjään saakka. Lievästä epätahtisuudesta huolimatta toivon, että pystyin tuottamaan hänelle yhtä paljon iloa, oivallusta ja hyväksyntää kuin mitä hän tuotti minulle.
Mitä tästä opimme? Hyviä ihmisiä pitää pitää lähellä. Aina. Puhua kannattaa, kun siihen on tilaisuus.
Kiitos, että luet.
Ps. Löysin julkaisemattomien kirjoituksien laaristani viittä vaille valmiita kirjoituksia muutamiakin. Laitan niitä tänne varmaan tuonnempana.
Tahmeat jalat 