Alivertaisuusvinouma

Psykologia tuntee runsain määrin erilaisia vinouma-loppuisia ilmiöitä ihmisten ajattelussa. Niitä kaikkia yhdistänee se seikka, että ihminen huijaa itseään ottaessaan vastaan syötettä ja havaintoja ympäröivästä maailmasta. Ihmisellä on itsellään joku käsitys, miten asiat makaavat ja poimii syötteestä lähinnä ne seikat, jotka tukevat tätä harhaista tai vinoutunutta käsitystä.

Tuskin saan sinua, arvokas lukijani, pois tolaltasi kun kerron itse rakentamani ajatuskehitelmän siitä, että masentuneita vaivaavat juuri tämän ilmiön erilaiset muodot ehkä poikkeuksellisen paljon. Muut ovat onnellisempia, menestyksekkäämpiä, tyytyväisempiä, merkityksellisempiä kuin minä, senhän näkee kaikkialla. Vinouman ytimestä löytää kaamean asetelman. Minä vastaan muut muuttuu muodoksi minä vastaan toinen. Minä pysyn minänä, mutta kaikki muut seitsemän miljardia muuttuvat siksi toiseksi. Tuollaista ihmismassaa vasten minä tunnun sangen vähäpätöiseltä ja mitättömältä. Saavutukseni eivät ole mitään verrattuna muihin seitsemään miljardiin ihmiseen. Näin kirjoitettuna tuo ajatusmaailma kuulostaa hassulta, tyhmältä ja absurdiltakin, mutta monelle kovin totuudenmukaiselta. Ainakin ajoittain. Masennuksen synkkinä hetkinä vertailu muihin tuottaa kivaa lisäpolttoainetta masennuksen roihuun.

Minua on vaivannut, niin kauan kuin muistan, alivertaisuusvinouma. Tuota termiä ei käsittääkseni käytetä ammattipiireissä, vaan siellä lähinnä puhutaan päinvastaisesta vinoumasta, ylivertaisuusvinoumasta, jossa ihminen kuvittelee osaavansa, tietävänsä ja olevansa parempi kuin onkaan. Masentuneiden alivertaisuusvinouma toimii juuri päin vastoin.

Jos ihminen on jo itsessään taipuvainen olettamaan muiden olevan parempia kuin mitä itse on, se tuottaa tarpeeksi kärsimystä jo sinällään. Mutta oman kokemukseni mukaan tällaiset ihmiset ovat vielä kaiken kukkuraksi salaa halukkaita etsiytymään sellaisten ihmisten äärelle, jotka vahvistavat tuota harha-ajatusta. Ylivertaisuusvinoutuneiden ihmisten ihanneyleisönä ja kumppaneina toimivat alivertaisuusvinoutuneet muodostavat yhdessä varsin infernaalisen inhimillisen sotkun ainesten sekoituksen. Kummankaan vinoutuneen hyväksi ei ole se, että toinen vahvistaa toisen harhakäsityksiä. Alivertaiseksi itsensä kokeva kaipaa tukea ja ymmärrystä. Ylivertaisvinoutunut kaipaa palautusta maan pinnalle, jotta hänen krooninen arvioton arvonnousunsa saisi realistiset mittasuhteet. Minulle on käynyt juuri näin, ja voin täältä kokemuksen keskeltä antaa varoituksen sanoja tällaista elämäntyyliä kokeville tai suunnitteleville.

Olen tässä viime vuosien aikana pyrkinyt taaperonaskelin eroon ainaisesta alemmuudentunteestani. Se tie on osoittautunut vaikeaksi ja juurakkoiseksi, mutten oikein näe muitakaan järkeviä vaihtoehtoja. Se on myös vaatinut radikaaleja toimia uran ja sosiaalisten kuvioideni suhteen. Uskon vahvasti siihen, että palkinto tästä työstä odottaa jossain tulevaisuudessa. Tai sitten palkinto saadaan osissa ja ehkä olen jopa kaikeksi onneksi saanut ensimmäiset osat, vaikka en sitä välttämättä oikein kunnolla ole mieltänyt.

Uusi ura on auttanut kovasti tällä tiellä. Vaikka tiedän, että aikaisemmalla urallani olin osaamisessani sangen menestynyt, sitä ei oikein voi kiistää, mutta silti koin alituiseen riittämättömyyttä ja alimittaisuutta. Ymmärsin jossain vaiheessa, että näin ei voi jatkaa, en voi lyödä päätäni samaan seinään kerrasta toiseen ja kuvitella kivun katoavan. Piti tehdä muutos, vaikka se tuntui ja tuntuu pelottavalta. Tässä mä seison, muutoksen keskellä ja osin vasta edessä. Pelottaa, mutta kutkuttaa myös.

Yksi miellyttävä muistutus tästä vinoumastani ja siitä toipumisesta tuli eteen vähän yllättäen uudella työpaikallani. Jokin aika sitten toimin harjoittelijana eräällä verstaalla, jonne harjoittelun päätteeksi solmin osa-aikaisen työsuhteen. Käyn töissä opintojen ohessa, kun se on mahdollista. Nyt kun olen jo joitain kertoja käynyt töissä, hieman yllättäen olen tehnyt siellä projekteja, jossa minulla on ollut apuna -kas kummaa- seuraava harjoittelija. Pääsin nopeasti siis harjoittelijasta minityönjohtajaksi. Vaikka olemme hänen kanssaan opiskelleet suurin piirtein saman ajan, asetelma töissä on selvä: minä kannan vastuun ja samoin päätöksenteon mahdollisuuden. Hän ikään kuin katsoo minua aavistuksenomaisesti ylöspäin huolimatta siitä, että teoriassa olemme suurin piirtein viettäneet saman ajan ammatin parissa.

Lienee sanomattakin selvää, että tällainen asetelma luo hyvää valoa vinoutumalleni. Huomaan näin käytännön kautta, että minä osaan tätä alaa ja kykenen jopa hatarasti johtamaan projekteja. Maailmanhistoriassa tämä tapahtuma on toki erittäin mitätön, mutta omalle kehitykselleni ihmisenä tämä tilanne on osoittautunut kultaakin arvokkaammaksi. Ennen kaikkea, koen saavani toivoa siitä, että pitkään rämmitty taival kammottavan huonon itsetunnon ja alituisen alimittaisuustuntemuksen kanssa saattaa joskus kenties joko päättyä tai ainakin hellittää merkittävästi.

Vinouma-sanan osa vino kertoo olennaisimman. Ei ole kiva ottaa vastaan vinoutunutta dataa maailmalta minusta. Haluan kulkea niin pystyssä päin kuin vain mahdollista. Haluan, että osaan joko verrata itseäni muihin terveellä tavalla tai -mikä vielä parempaa- lakata vertaamasta aikalailla tyystin.

Kiitos, että luet.