Keskityn kauneuteen

Vuosi vaihtui hiljattain ja tämän väkinäisen virstaanpylvään yhteydessä päätin jättää väliin sekä uudenvuodenlupauksien antamisen että menneen vuoden summaamisen.

Uudenvuodenlupauksien kanssa minulle on käynyt samoin kuten lukemattomille muillekin; ne eivät pysy hengissä edes säädyllistä ajanjaksoa. Siksi ehkä nyt tässä elämäntilanteessa lienee paljolti parempi, etten maksa tolkutonta tunnehintaa taivaita tavoittelevista lupauksista joita en pysty pitämään.

Viime vuosi oli sen verran vaiherikas ja sisälti sen verran runsaasti merkittäviä muutoksia kauan stagnaattisessa tilassa velloneeseen elämääni, että sen summaaminen ei ehkä ole inhimillisissä mittasuhteissa mahdollista eikä perin järkevääkään. Uuden alan opiskelu, masennuksen lieveneminen ja pitkän parisuhteen päättyminen kertonevat tiivistetysti vuoden vuoristoradasta.

Elämä hetki kerrallaan tuntuu juuri nyt oikealta. Kuulostaa kliseiseltä, mutta se toimii sittenkin.

Yhden lupauksen itselleni tein jo jokin aika sitten ja se olkoon tämän vuoden teema, mutta samalla ovenavauksella ajattelin elää saman lupauksen innoittamana ihan koko loppuelämäni. Päätin keskittyä kauneuteen.

Tässä vaiheessa, armoitettu lukijani, voit perustellusti miettiä, että olenko menettänyt järkeni, kun puhun kauneudesta pyrkimyksenä. Tai on ihan sallittua epäillä, että olenko nauttinut liikaa self help -oppaiden väljähtyneitä teesejä. Voin lohduttaa sinua, että ei, en ole menettänyt järkeäni enkä ainakaan ole uppoutunut mihinkään mitäänsanomattomuuksien suohon.

Minulle kauneuteen keskittyminen tarkoittaa ilmeisen, esteettisen kauneuden lisäksi henkistä, sosiaalista ja emotionaalista kauneutta. Elän juuri nyt vaihetta elämässäni, jossa kaikenlainen kauneus auttaa eteenpäin ja motivoi ylipäänsä tekemään sellaisia uusia ja vanhoja asioita, jotka tekevät minulle hyvää.

Esteettinen kauneus lienee näistä kauneuden lajeista helpoin selittää. Kun opiskelen käsityöammattia, voin sikäli etuoikeutetusti tehdä kauniita asioita ihan käsilläni. Voin miettiä, että millainen esine on sellainen, jonka tekemiseen minun kannattaa käyttää aikaani ja miten sen kauneutta voi aina pyrkiä lisäämään. Uin tässä hieman vastavirtaan; väittäisin, että elämme maailmassa jossa esineiden määrä (ja siten niiden alhainen hinta) on ajanut yli esteettisestä laadusta. Tällä tiellä aion jatkaa kykyjeni ja mahdollisuuksieni mukaan. Opiskellessa on toki helppo pyrkiä tekemään kauniita esineitä, mutta kun aamiaspöytään tällättävän leivän kohtalo riippuu taloudellisista tuloista, ei tällaista estetiikkapäätöstä voi aina noudattaa sataprosenttisesti. Pyrkimys on silti tärkeää pitää aina mielessä.

Sosiaalinen kauneus tarkoittaa minulle sitä, että aion pysyttäytyä sellaisissa ihmissuhteissa ja sosiaalisissa tilanteissa, jotka tuottavat minulle mahdollisimman hyvää. Voin tietenkin edesauttaa itsekin sosiaalista kauneutta omilla tekemisilläni, mutta myös valinnat siitä, missä ja kenen kanssa vuorovaikutan, ovat olennaisia.

Emotionaalinen kauneus riippuu jonkin verran tuosta yllämainitusta sosiaalisesta kauneudesta. Mutta sen lisäksi voi tehdä paljon muutakin. Minä voin valita (tiettyyn rajaan asti) miten suhtaudun ympärilläni könöttäviin asioihin ja tilanteisiin. Voin pyrkiä keskittymään lähinnä sellaisiin tunnetiloihin, jotka tuovat minulle hyvää oloa. Ja vaikka kohtaisinkin tummempia tunteita itsessäni, voin suhtautua niihin lempeästi ja antaa niiden mennä ohi. Emotionaalinen kauneus on hyvyyttä ja hyväksyvyyttä itseäni ja muita kohtaan. Se on rakkautta.

Kauneus koetaan laajalti pinnallisena kokemuksena. Mutta jos tarkasti katsotaan -noh- pinnan alle, niin kauneus ulottuu svyimpään sielun kolkkaan asti. Vaalikaamme sitä kauneutta kaikilla tavoilla.

Kiitos, että luet. Ja hyvää alkanutta vuotta!

%d bloggaajaa tykkää tästä: