Vuosien mittaan olen kovinkin intohimoisesti tykännyt monenlaisesta varmuudesta elämässäni. Haluan, että lähitulevaisuuteni pystyy ennustamaan suhteellisen tarkasti ja kaukaisempaakin tulevaisuutta samoin. Tämä näkemys on tietysti maustanut kaikkea elämääni liittyvää, kuten päätöksien tekemistä. Kaipa voi perustellusti sanoa, että tykkään turvautua turvalliseen ja varmuuteen.
Nyt elämäni on menossa aivan mullin mallin pitkän parisuhteeni kaatumisen myötä, joten myös tuo varmuuteen pohjautuva elämänasenteeni joutuu korvattavaksi ihan jollain muulla asenteella. Vähän pakonkin edessä joudun siis tarkastelemaan myös omaa asennoitumista elämääni ja sen kulkuun. Lienee aivan turha sanoa, että tietystä pelottavuudestaan ja raskaudestaan huolimatta tämä haaste tuntuu kutkuttavan kutsuvalta. Uusi odottaa taivaanrannassa ja elämäni on siis hirvittävän monessa suhteessa kokemassa melkoisia mullistuksia.
Joo, kutkuttaa, pelottaa, on raskastakin, mutta voiko epävarmuuden kanssa elää kivalta tuntuva elämää? Aiemmin ajattelin, että ei, mutta nyt uskon kyllä, että voi, kuten niin moni elääkin. Myönnän, pohdiskeluni saattaa tuntua naivilta tai lapselliselta, mutta muista, arvon lukijani, että olen ollut viimeksi sinkku kun Suomi ei vielä ollut EU:ssa ja presidenttinä toimi Mauno Koivisto. Olen siis jättänyt tavallaan sellaiset tärkeät itsenäistymisen ja aikuistumisen vaiheet, jotka tehdään yksin eikä parisuhteessa. Niiden kehitysten vuoro on nyt, mutta uskoisin, että pystyn nuo vaiheet kohtaamaan aivan eri tavalla nyt kuin vaikkapa 30 vuotta sitten. Siitähän se kutkuttavuus tulee. Tämänikäisenä aivot toimivat enemmän vapaana höpsöydestä ja kaikkivoipaisuudesta. Teini-ikä oli riemastuttavaa aikaa, mutta sinne en välittäisi palata.
Olenpa kuullut erään fiksun ihmisen käyttävän jopa termiä epävarmuudessa lepääminen. Se kuulostaa jo varsin paradoksaaliselta, sillä kysyn kovin herkästi, että miten epävarmuus, joka herättää levottomuutta, voisi sallia mitään lepäämistä missään muodossa. Toisaalta puhutaanhan sitä virran vietävänä olemisesta, se lienee kai sukua tuolle epävarmuudessa lepäämiselle. Tosin lepääminen lienee helpompaa virran rannalla kuin virran keskellä.
Joka tapauksessa, edessäni väijyy väistämätön tutustuminen epävarmuuden arkeen. Koitan puskea sitä kohti ja sen kanssa epämääräinen virne kasvoillani. Välillä se virne muodostuu ihan luomuilosta, välillä varmaankin väkisin väännetystä tulevaisuudenuskosta.
Kiitos, että luet.
Tahmeat jalat 