Analyysiparalyysi

Eräs masennuskollega oli keksinyt hienon runolliselta kuulostavan sanan analyysiparalyysi. Jos kuulut masentuneiden raskassoutajien heimoon, tunnistanet tämän problematiikan suhteellisen helposti. Jos et, yritän avata termiä. Niin ja lienee syytä kuitenkin, ainakin näin fennofiilinä, tarkoitan suomen kielen intoilijana, kääntää tuo sana omalle kielellemme. Vatvomishalvaus voisi olla sellainen termi, joka kuvaa tilannetta varsin hyvin. Jauhamisjumi kuulostaa jo hieman kieli poskessa -vaihtoehdolta, mutta toiminee myös.

Joka tapauksessa, tuntuu, että kovin monelle masentuneelle on tuttu se tunteiden ja mielentilojen kirjo, joka laukaisee tilanteen, jossa tuntuu olevan vain voimia asioiden pohtimiselle, vatvomiselle, analysoimiselle ja jauhannalle. Energiaa ei sitten jääkään enää itse toiminnalle. Ainakin itse tunnen ja tunnistan tuon tilanteen aivan liian hyvin. Turhan monesti asiat ja päätökset ovat vain purjehtineen minun ohitse, kun en ole halvaukseltani kyennyt tarttumaan niihin.

Tai jos heittäytyisin vallan rehelliseksi, niin täytyy tässä kohtaa tunnustaa, että jo pelkästään vatvomisen tunnistaminen toimii minun akilleen kantapäänäni. Uppoudun aivan liian helposti ja aivan liian syvälle asioiden pohtimiseen ja analysoimiseen, etten pääse siitä sen pidemmälle. Päätöstä ei synny, eikä sen jälkeistä toimintaa. Pirskatti.

Tällaista henkistä halvausta voi olla tosiaan perin hankalaa tunnistaa, kun tilanne on päällä. Jälkikäteen tai hyvinä hetkinä sen toki tunnistaa, jos vain vähän perehtyy asiaan, mutta tunnottomuuden keskiössä huomio ja voimavarat tuntuvat keskittyvän aivan muuhun. Luonnollistahan tuo on, inhimillistä myös. Sekä toki kiusallista.

Pahin seikka, joka aiheuttaa kerrottua ikävää jumittamista, on kysymys ”miksi”. Miksi minulle käy näin? Miksi minulle tehtiin näin? Miksi juuri minä olen joutunut tähänkin liemeen? Miksi minun kannettavakseni laitetaan tällaista taakkaa? Miksi-kysymyksen seuraaja on epäreiluuden tunne, ja se tunne vain pahentaa lamaannusta.

Miksi-kysymyksen jauhamisesta pitäisi saada katse kääntymään ongelmanratkaisuun. Tässä tietysti asuu se kaikkein vaikein asia tässä tematiikassa. Pitäisi ymmärtää, että jauhaa tuota miksi-kysymystä niin paljon, että se tekee jo kipeää, mutta ei sen takia pääse siitä kysymyksestä olennaisempaan, esimerkiksi siis vaikkapa juuri tuohon ongelmanratkaisuun.

Paljastan tässä vielä pahan noidankehän: tutkitusti vatvominen aiheuttaa masennusta ja masennus vatvotuttaa entistä enemmän. Siinä meillä sitten vasta oikein viheliäinen noidankehä. Kun sen vain saa tavalla tai toisella katkaistua, odotukset toipumiselle nousevat kummasti.

Kiitos, että luet.

2 vastausta artikkeliin “Analyysiparalyysi”

  1. Tuo on varsin tuttua että jää analysoimaan asioita, toisten tekemisiä, sanomisia tai tekemättä jättämisiä. Eräs kamuni kutsuukin sitä märehtimiseksi ja sitähän se tavallaan onkin. Asioiden vellomista niin että melkein välillä yrjöttää. Sitten on ainakin omalla kohdallani tärkeää pysähdyttää tuo ”jätemylly” ja kysyä itseltään:
    Haluanko minä olla tässä mukana vielä röyhtimässä tätä kaikkea?!

    Useimmiten se, pysähtyminen, auttaa havahtumaan tämän hetken toimintaan, joka ei välttämättä edes ole ihan tervettä. Päinvastoin, se syö valtavasti voimavaroja! Halu siirtyä hieman korkeammalle kukkulalle on joskus ihan tarpeen.
    Varsinkin aiemmin kun oma eroni oli välttämätön niin analysointiprosessin jälkeen oli saatava se toimintavaihe käytännössä toteutumaan. Halu muutokseen konkreettisesti.
    En kuitenkaan vähättelisi tuota analyysivaihettakaan koska kyllähän silläkin on merkitystä vaikka se tuntuukin sangen raskaalta käydä läpi. On vain jotenkin saatava itsensä irti siitä vellomisesta ja suunnatava katse tulevaisuutta kohti. Vaikka se pelottaa niin halu muutokseen on oltava niin tärkeä että on oltava valmis uhraamaan jotakin saadakseen jotakin parempaa – olkoonkin se vaikka kärsimystensä vähentäminen tai mielenrauha. Tai oman itsensä arvostaminen.
    Pidän sinua rohkeana että olet tullut päätökseen erota jos avioliittonne on vain pohjamudassa rämpimistä. Ei elämä ole pelkkää kärsimystä ja ”sodankäyntiä” (kuten aiemmin kuvailit). Joskus on päästettävä irti ja sekin voi olla rakkaudellinen teko. ❤

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: