Yllätyskeikkaa ei kerkeä jännittämään

Sain pari viikkoa sitten yllättäen kutsun stand up -keikalle. Aikaa kutsusta lavalle kiipeämiseen jäi vain muutama tunti, mutta siitä huolimatta päätin vastata haasteeseen. Huomaan, että jos julkisuudestakin tuttu koomikko pyytää minua esiintymään, en vain voinut kieltäytyä sen takia, että valmistumisaikaa jäi noin vähän.

Minulle tuollainen spontaani esiintyminen on täydellinen kauhistus. En yleensä käytä runsasta valmistautumisaikaa mitenkään aktiiviseen valmistautumiseen, mutta esiitymistä edeltävinä päivinä ja etenkin esiitymispäivänä keikka majailee mielessäni aktiivisesti ja siten valmistaa minua keikalle. Siksi koen, että jos haluan antaa parhaani lavalla, on hyvä saada niin paljon valmistautumisaikaa kuin mahdollista.

Valmistautumisajan vastavoimana häärii jännitys. Mitä enemmän keikkaa ehtii pohtimaan etukäteen, sen enemmän myös jännitys saa pontta. Tiettyyn rajaan asti jännitys toimii hyvän esiintymisen perustana, mutta liiallinen jännitys tosin nakertaa jo kykyä rentoutua lavalla. Siksi suhtaudun jännittämiseen kaksijakoisesti.

Tuona esiintymispäivänä en muutenkaan lyhyen valmistautumisajan puitteissa ehtinyt paljonkaan miettimään koko keikkaa, koska olin lupautunut auttamaan nuorempaa poikaani hänen remppapuuhissaan. Joten valmistautuminen esiintymiseen jäi pitkälti bussissa istumisen varaan, kun matkasin kohti keikkaa. Onneksi vielä on suotavaa käyttää maskia julkisissa kulkuvälineissä, joten pystyin muitta mutkitta puhumaan keikkani ääneti, vaikka istuinkin ihmisten ilmoilla. Perinteisesti kai suutaan taajaan availevaan ihmiseen suhtaudutaan kummallisuutena. Sellainen tietysti olenkin, maskin kanssa tai ilman.

Toki on sanottava, että olin siinä kohtaa juuri suhteellisen intensiivisen keikkaputken pauloissa. Tuo fakta tietysti helpotti valmistautumista paljonkin, kun rutiinia oli päässyt jo muodostumaan. Perustelin itselleni myös, että vaikka sitten vähän mokaisin, niin voin laittaa sen lyhyen valmistautumisen piikkiin. Siispä tavallaan löysin tietyn rentouden jo ihan järkeilemällä.

Tästä kaikesta syntyi sitten yllättävän hyvä keikka. Löysin esiintymiseeni sopivan rytmin, yleisöä oli pilvin pimein ja juttuni upposivat porukkaan kuin hitsauspilli metalliin. Kipinöitä lenteli, sellaisia hyviä kipinöitä.

Ei siis kannata näköjään tässäkään suhteessa vain jäädä möllöttämään omiin luutuneisiin käsityksiin omasta tavata tehdä asioita. Olen todella iloinen tästä kokemuksesta ja kutsusta yllätyskeikalle. Siitä kehkeytyi uljas kokemus.

Kiitos, että luet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: