Kuule minua!

Taas kerran arkielämä on osoittanut niin moneen kertaan ja niin monella tavalla, että minulla on suuren suuri kaipuu tulla kuulluksi. Kaipuuni tuskin lienee ainutlaatuinen, vaan uskoisin monen muunkin ihmisen -ellei kaikkien- kokevan valtavaakin tarvetta tulla muiden kuulemaksi.

Törmäsin eilen taas kerran tiiliseinään, samaan tiiliseinään, johon on otsani kuva ikuistunut lukuisten törmäämisten tuloksena. Vaimoni teki pölhösti, pyysin häntä tekemään jatkossa toisin, mutta hän ei mielipidettäni suvainnut. Selitti vain omiaan eikä ottanut vastuuta tekemisestään eikä ainakaan millään tavalla viitannut siihen, että jatkossa hänen toimintansa tulisi muuttumaan palautteeni pohjalta. Tällainen tilanne on niin omiaan herättämään minussa suurta epätoivoa. Haluaisin joskus, edes joskus saada viestini sillä tavalla läpi, että siitä ei tulisi suurta draamaa ja kovaa keskustelua. En voi mitenkään ymmärtää sitä, että miksi toinen haluaa oikein alleviivata asiaa olemalla järkähtämättömästi jotain mieltä eikä halua ymmärtää toisen asemaa mitenkään.

Tästä lähti sitten ajatus laajenemaan siihen, miten koen jatkuvaa tarvetta saada oma ääneni kuuluviin. Elämäni synkkiin puoliin tuntuu kuuluvan se, että huudan tuuleen, huutelen pimeyteen eikä yleisö ole vaivautunut olemaan paikalla. Minä olen ainakin kokenut niin, että kuulumatta jääminen on osoitus arvostuksen puutteesta. Jos minua ei kuulla, ei minun arvonikaan voi olla kovin kummoinen. Ajatus pohjautuu tietenkin tunteisiin, eikä järkeen, mutta se ei tietenkään muuta ajatuksen voimakkuutta.

Sellainen fakta tosielämästä pitää tietysti pitää mielessä, että minä olen vain yksi ihminen seitsemästä miljardista, eikä minun kuulukaan saada sen enempää ääntä kuin mitä minun osani on. Joskus vain tuntuu siltä, että tuotakaan pientä osaa en aina saa. Haluaisin varmaankin olla jollekulle se tärkeä, ehkä tärkein.

Toki kuulluksi tulemisen kaipuulla on hyvätkin puolensa. Kirjoitan tätä blogia, esitän stand-upia ja niin edelleen. Onpa minua opiskeluporukassa kehuttu siitä, että kerron kyllä avoimesti mielipiteistäni. Moni on sanonut, että pystyn hyvin ilmaisemaan omia ajatuksiani ja visioitani. Pyrin tuomaan maailmaan oman juttuni, oman ominaisen tapani ajatella tai omituisuuteni. Jos se jotakuta ilahduttaa tai rikastuttaa, niin sehän on vain hienoa.

Kysymys kuuluukin, onko haluni ja kaipuuni kohtuullinen. Mielestäni on, mutta sehän on toki vain oma mielipiteeni.

Kiitos, että luet. Kiitos, että annat lukemalla ääneni kuuluviin. Arvostan sitä korkealle.